Kävin pari viikkoa sitten Firstbeatin järjestämässä Stressipäivässä, jonka aiheena oli työhyvinvointi. Päivä oli täynnä mielenkiintoisia puhujia personal trainereistä psykologeihin ja yritysjohtajiin. Työhyvinvointia käsiteltiin päivän aikana hyvin monesta eri näkökulmasta ja ajatuksia heräsi suuntaan jos toiseenkin. Yksi Stressipäivän keskusteluista liittyi suorituskeskeiseen liikuntaan ja siihen, miksi liikunnallisen elämäntavan aloittaminen on niin vaikeaa. Ajattelinkin siis avata tähän nyt vähän tuota keskustelua ja kertoa myös omia pohdintojani aiheesta.

20180524_082548.jpg

Vaikka meistä jokainen tietää, että liikunta on terveyden kannalta välttämätöntä, vain harva meistä liikkuu riittävästi. Miksi?

Ensimmäisenä mieleen tulevat monenkirjavat selitykset: ei ole aikaa, ei ole rahaa, ei ole sopivia välineitä, en pysty, en jaksa… Jokaisella on varmasti omat syynsä ja elämäntilanteensa, mitkä rajoittavat aktiivisuutta arjessa. Jos pysähtyisimme hetkeksi miettimään, ovatko nämä syyt sellaisia mihin emme voi vaikuttaa vaiko pienillä järjestelyillä toteutettavissa, uskoisin että päätyisimme useimmissa tilanteissa jälkimmäiseen vastaukseen. Ehkä ongelma onkin enemmän opitussa ajatusmallissa. Onko kiire aina konkreettinen asia vai voisiko osa siitä syntyä myös omassa päässä? Kun ympärillä ihmiset hokevat, että koko ajan on kiire eikä energiaa riitä mihinkään, sitä alkaa myös itse uskoa tähän illuusioon. Tästä syntyy itseään ruokkiva kehä, mistä pääsee pois, kun oppii kyseenalaistamaan myös omia ajatuksiaan. Onko minulla oikeasti kiire, vai tuntuuko minusta vain siltä? Tottakai välillä on aikoja, jolloin työtä ja tekemistä on enemmän kuin muulloin, mutta jos kiire on jatkuva olotila, on nyt hyvä hetki pysähtyä pohtimaan miksi näin on ja mitä asialle voisi tehdä.

Toinen vaikuttava tekijä on se, että liikunta mielletään liian usein pelkäksi suorittamiseksi. Kannattaako minun edes yrittää liikkua, kun ei minulla ole kahta tuntia aikaa viettää kuntosalilla tai lenkkipolulla. Mitä hyötyä minun on lähteä vain puoleksi tunniksi tai vartiksi, kun ei siinä ajassa ehdi tehdä mitään? Onko liikunnan ainut tarkoitus saada sykkeet nousemaan ja hiki virtaamaan? Tarvitseeko liikuntasuorituksen olla selkeästi määriteltävissä ja mitattavissa? Ehkä jos ajattelisimme liikuntaa ja aktiivisuutta yleensä vähän löyhemmillä skaaloilla, olisi meidän helpompaa yhdistää arki ja liikunta toisiinsa. Viisi minuuttia on monta kertaa enemmän liikuntaa kuin nolla minuuttia. Entä jos lasketaan rima kertaheitolla niin alas, että sen voi ylittää pää pystyssä. Mikä on pienin mahdollinen teko, millä voisit lisätä arkiaktiivisuuttasi? Ehkäpä voisit parkkeerata auton kauemmas tai jäädä hissistä yhtä kerrosta aikaisemmin pois ja jatkaa lopun matkaa rappusia? Tee tästä pienestä muutoksesta osa arkeasi ja nosta vasta sitten rimaa himan ylemmäs. Onnistut varmasti!

”Aktiivisuus on arjessa tapahtuvaa fiksua käytöstä” -Magnus Lönnqvist-

Kun palataan ajassa taaksepäin aivan ihmisen alkujuurille, meidän on helpompi ymmärtää myös käytöstämme nykyajan arjessa. Aikoinaan kun ihminen joutui juoksemaan ruuan kiinni, kaikki aika saalistamisen ulkopuolella käytettiin lepoon. Oli siis täysin loogista säästää voimia silloin kun siihen oli aikaa. Samoin aina kun ruokaa oli tarjolla, sitä kannatti syödä. Mihin ajat ovat muuttuneet kahden miljoonan vuoden aikana? Arki on ainakin ottanut huiman harppauksen eteenpäin, mutta vaikuttaisi siltä, että ihminen on edelleen melko samanlainen. Ainakin aivojen osalta. Kun siis nykypäivänä kaapit pursuavat ruokaa ja liikkuminen on tehty vaivattomaksi, mitä aivomme neuvovat meitä tekemään? Syö vielä kun voit, lepää aina kun mahdollista. Olisi siis suorastaan ihme, jos kaikki me liikkuisimme edelleen riittävästi ja söisimme sopivasti.

Kun tiedostamme aivojemme heikkouden, voimme myös paremmin yrittää taistella näitä ohjeita vastaan. Voimme tietoisesti pysähtyä ja kyseenalaistaa aivojen antamia ohjeita. Onko minulla oikeasti nälkä vai tekeekö minun vain mieli syödä? Olenko oikeasti väsynyt vai tuntuuko minusta vain siltä? Mielen kanssa yhteistyössä myös ympäristömme ohjaa meitä tekemään valintoja, jotka eivät aina ole meille hyväksi. Kuinka usein valitset liukuportaat, vaikka vieressä olisi tavallisetkin rappuset? Kuinka usein vietät kahvitaukosi istuen, koska kahvihuoneessa on tuoleja? Arki on täynnä ”ansoja” joita meidän täytyisi tietoisesti opetalla väistämään. Kun aivot saavat tarpeeksi monta toistoa poikkeavaan toimintaan, muuttuu se lopulta automaatioksi, rutiiniksi. Mutta ennen sitä, on meidän pysähdyttävä jokaisten liukuportaiden eteen ja kysyttävä itseltämme, ”kummat valitsen?”.

20180606_091854.jpg

Heti kaikki mulle nyt

Klassinen esimerkki lienee ostoskanavilla pyörivät erilaiset vempaimet, joilla vatsa saadaan litteäksi iskulauseella: ”vain kolme minuuttia päivässä riittää!” Milloin se kolme minuuttia olisi oikeasti riittänyt, kun ihmeitä ei saada aikaan vielä parissa kuukaudessakaan? Kun tuloksia pitäisi saavuttaa heti ja kärsivällisyys ei riitä pitkäjänteiseen tekemiseen, on mahdotonta tehdä muutoksia, jotka kantaisivat läpi elämän. Ensimmäinen askel kohti liikunnallista ja terveellistä elämäntapaa onkin siis hyväksyä tämä tosiasia. Ihmeitä ei tapahdu yhdessä yössä. Terveellinen elämäntapa, eikö se jo itsessäänkin kuulosta asialta, jonka eteen tehdään töitä koko elämän ajan?

Firtsbeatin Stressipäivä oli kokonaisuutena niin laaja ja täynnä asiaa, että siitä riittäisi pohdintoja vaikka kymmeneen postaukseen. Tiivistettynä voisi kuitenkin sanoa, että kaikki lähtee pysähtymisestä ja itsensä sekä muiden kyseenalaistamisesta. Ei mennä vain virran mukana ja nautita ajelusta. Otetaan itse ohjat omiin käsiin ja päätetään, mihin suuntaan halutaan tietoisesti mennä!

Päättäväisesti viikonloppua kohti!

-Ronja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s