Sitten kun menen kouluun, olen jo iso tyttö. Sitten kun pääsen lukioon, ei tarvitse vähään aikaa tulevaisuutta stressata. Sitten kun täytän 18, voin tehdä mitä vain. Sitten kun saan opiskelupaikan, on kaikki hyvin. Sitten kun valmistun, voi ruveta elämään täysillä. Sitten kun saan töitä, ei tarvitse raha-asioita murehtia. Sitten kun…

Elämä on täynnä sitten kun -tavoitteita, virstanpylväitä mitä haluamme saavuttaa, jotta sen jälkeen asiat olisivat paremmin. Jotenkin kummasti tavoitteiden saavuttaminen ei kuitenkaan tuo ikinä autuasta tunnetta, jolloin voisi olla täysin tyytyväinen nykytilaan, vaan aina tilalle kehittyy uusia sitten kun -tavoitteita. Elämä siis rullaa tavoitteesta seuraavaan ja aina edessäpäin asiat ovat paremmin kuin nyt.

Havahduin itse tähän loputtomaan kehään valmistuttuani liikunnanohjaajaksi. Jatkuvasti edessä häämöttäviä ”parempia aikoja” ei ole koskaan tullut tai en ole osannut saavutetusta onnesta nauttia. Siinä sitten pohdin, että mitä järkeä on odottaa aina kaukana tulevaisuudessa olevia onnen hetkiä ja antaa arjen lipua siinä samalla ohitse. Missä välissä minun olisi tarkoitus nauttia elämästä, kun huominen on aina huomenna?

On hyvä, että meillä jokaisella on tavoitteita elämämme suhteen. Ne ajavat meitä eteenpäin ja auttavat meitä oikean suunnan valitsemisessa, mutta onko saavutettu tavoite ainut asia, mistä nauttia? Kliseisesti sanottuna ”matka jonka kuljen, on tärkeämpi kuin päämäärä”. Elämästä jää aika paljon potentiaalia käyttämättä, jos iloitsemme vain saavutettuja tavoitteita.

Moni näistä sitten kun -tavoitteista ja haaveista on myös sellaisia, mitä emme vain jostain syystä lähde toteuttamaan heti, vaikka todellisuudessa siihen olisi mahdollisuus.

Sitten kun minulla on rahaa tai isompi asunto, aion sisustaa kotini mieleiseksi.

Sitten kun tämä ja tämä asia on pois päiväjärjestyksestä, aloitan terveellisemmän elämän.

Onko sitten kun sopiva tekosyy jättää asioita tekemättä? Vai emmekö vain aina hoksaa, että asioille voisi tehdä jotain jo tänään? Usein tavoitteemme ovat niin isoja tai abstrakteja, että niiden saavuttaminen yhdellä kertaa ei edes ole mahdollista. Kuitenkin menttaliteetti on helposti kaikki tai ei mitään. ”Jos en kerralla voi hoitaa hommaa loppuun, turha edes aloittaa” tai ”jos en voi heti sitoutua täysillä, aloitan mieluummin sitten kun minulla on enemmän aikaa”. Ehkä muutokset tässä hetkessä eivät ole isoja, mutta eikö pienikin muutos kohti tavoitetta vie sinua jo eteenpäin?

Eli

Pitäisikö meidän välillä pysähtyä tekemään pieni reality check tavoitteidemme suhteen? Ovatko ne laadultaan ”sitten kun” -haaveita vai ihan oikeita tavoitteita, joiden eteen teemme aktiivisesti työtä. Voisimmeko muuttaa nämä ”sitten kun” –haaveet todellisiksi tavoitteiksi, joiden eteen lähtisimmekin tekemään töitä jo tänään? Tai vähintäänkin kysyä itseltämme:

Mikä minua pidättelee?

Inspiroivaa viikonloppua toivottaen,

-Ronja

One thought

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s