Meillä jokaisella on omat rutiinit ja mieltymykset siihen, miten pidämme huolta omasta hyvinvoinnistamme. Joku tykkää harrastaa liikuntaa päivittäin ja toinen rentoutuu työpäivän jälkeen kirjan tai television ääreen. Koska kaikki olemme yksilöitä, ei ole yhtä oikeaa reseptiä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Toki on suuntaviivoja, mitkä tutkitusti edistävät hyvinvointia kuten liikunta- ja ravitsemussuositukset, mutta näidenkin suositusten lomasta on meidän jokaisen löydettävä itselle sopiva tapa toimia.

Tässä postauksessa ajattelin jakaa teille omaa arkeani hyvinvoinnin näkökulmasta. Miten siis itse huolehdin omasta hyvinvoinnistani ja mitkä ovat omat kehityskohteeni sen saralla.

Arjen rutiinit

Minulle tärkeä osa yleistä jaksamista ja hyvinvointia on tietyt rutiinit, jotka helpottavat arkea. Aamupala on näistä ehkä selkein. Syön joka aamua samanlaisen aamupalan: hedelmä, marjoja, luonnonjogurttia, pellavansiemenrouhetta ja puurohiutaleita. Peruspaletti on aina sama, mutta marjoja ja hedelmiä vaihtelen sesongin mukaan. Aamupala on minulle helppo päivän aloitus. Kun ainekset löytyvät aina kaapista, ei aamutuimaan tarvitse ottaa ”stressiä” syömisestä vaan päivän voi aloittaa kiireettömästi ja rennosti.

Kun normaali arki rullaa omalla painollaan, ei energiaa kulu perusasioiden järjestämiseen. Kaupassa käydään 1-2krt. viikossa, liikunnalle on varattu oma aika ja nukkumaan mennään… noh, tästä lisää myöhemmin. Kokonaisuudessaan rutiinit rytmittävät arkea mukavasti, joka omalta osaltaan vähentää stressin määrää.

Liikunta:

Harrastan liikuntaa, mikä tuottaa minulle iloa. Nuorempana liikuin osittain ulkoisen motivaation sanelemana ja sitä tietä kulkien harrastus lopahti melko pian. Sittemmin olen liikkunut myös vain liikunnan vuoksi, mutta ei sekään kovin motivoivaa ole ollut. Erilaisia liikuntamuotoja kokeillessa on lopulta löytynyt myös itselle ominainen ja mieleinen tapa liikkua (taekwondo) ja sillä tiellä olen päättänyt jatkaa. Kun liikunta itsessään tuottaa iloa, ei se tunnu ”taakalta” mitä on pakko kantaa. Arjessani on säännöllisesti varatut ajat liikunnalle, joka on samalla myös omaa aikaa, jolloin ei tarvitse muita asioita miettiä. Voin siis uppoutua sen hetkiseen tekemiseen täysillä.

Koen tärkeäksi, että minun on mahdollista kehittyä siinä mitä teen. Harrastuksen kohdalla tämä vaatii sitä, että pidän huolta fyysisestä kunnostani. Sen lisäksi että treenaan säännöllisesti, teen myös omatoimisesti lajia tukevia harjoitteita. Näihin kuuluvat sekä kehonhuolto että liikkuvuustreenit. Normaalilla arkiaktiivisuudella pidän myös huolen siitä, että kehoni pysyy toimintakykyisenä. Pitkään paikallaanolo jäykistää kehoa, jolloin osa myös treenin mahdollistamasta liikkeestä valuu hukkaan, kun aika kuluu kehon herättelyyn. Seisomatyöpiste on ollut ehdoton ykkönen arkiaktiivisuuden kehittämisessä.

Arkiaktiivisuuteni koostuu siis monesta osasesta, mutta kaikelle sille on yhteinen motiivi: haluan että kehoni pystyy tekemään sen, mitä mieleni haluaa. Aktiivisuuteni ei siis ole pakollinen paha, mikä vaan pitää tehdä, jotta pysyy terveenä, vaan se on myös osa tavoitteideni saavuttamista ja siksi tärkeä osa hyvinvointiani.

Ravinto

Ravinnon suhteen kaikkein tärkein asia minulle on suunnitelmallisuus. Oman ja ehkä vähän myös muidenkin hyvinvoinnin suhteen on tärkeää, että päivän ruokailut on suunniteltu. Mitä, milloin ja missä. Kun nämä ovat selvillä, kaikki on hyvin. Ja tämä ei kohdallani tarkoita sen kummempaa kalorien kyttäilyä tai ruokapreppausta, vaan yksinkertaisuudessaan sitä että päivän ruokailut on etukäteen mietitty.

Sen lisäksi että syömiseen liittyy minulla rutiineja, on ruoka monella muullakin tavalla osa päivittäistä hyvinvointiani. Ruokailu on minulle tärkeä sosiaalinen tapahtuma. Jo lapsesta asti olemme tehneet ruokaa perheen kanssa yhdessä ja joka päivä on istuttu yhdessä syömään päivällistä. Tämä rutiini jatkuu edelleen puolison kanssa. Yhdessä kokkailu vähentää sekä yhden ihmisen työtä että käytettyä aikaa ja samalla voi vaihtaa päivän kuulumiset. Ja kukapa meistä ei pitäisi hyvästä ruuasta?

Ruokarutiinien top 5

  1. suunnittele viikon (tai vähintään muutaman päivän) ruuat etukäteen
  2. listan kanssa kauppaan
  3. syödään yhdessä
  4. syö monipuolisesti
  5. kokeile uutta

Lepo

Levon suhteen minulla on kaikki avaimet käsissä, mutta vielä on vähän hukassa, mikä avain kuuluu minnekin. Palautumisen osalta rytmitän liikkumista niin, että annan keholle aikaa myös palautua treenien välissä. Osaan aika hyvin kuunnella kehoa ja sen antamia signaaleja, mutta varsinkin unen suhteen on paljon kehitettävää. En koe nukkumista itselleni haasteena, mutta säännöllisen unirytmin kanssa on vielä paljon tekemistä. Pidän visusti kiinni uniajasta siinä määrin, että unta ehtii yön aikana tulla aina vähintään 8 tuntia, mutta nukkumaanmeno- ja herätysajat vaihtelevat viikon aikana hyvin paljon. Luonnollisesti tästä johtuen en koe oloani niin virkeäksi, kuin mitä se voisi paremman unirytmin myötä olla.

Uni kuntoon 5 askelta

  1. säännöllinen nukkumaanmeno- ja herätysaika
  2. ruutuajan vähentäminen ilta-aikaan
  3. ei nukkumaan tyhjällä tai ähkyllä vatsalla
  4. myös viikonloppuna unirytmi sama
  5. turha tissuttelu arkena pois

Koen arkeni olevan melko hyvässä tasapainossa niin liikunnan, levon kuin ravitsemuksenkin suhteen. Liikunnan osalta kehitettävää on selkeästi vapaailtojen aktivoinnissa. Usein television ääressä hurahtaa tunti jos toinenkin aivan huomaamatta, vaikka osan ajasta voisi tehdä muutakin kuin maata/istua paikallaan. Ravitsemuksessa kehitettävää löytyy ruuan terveellisyyden näkökulmasta. Monesti tulee mentyä enemmän maku edellä, jolloin ”paremmat” valinnat jäävät helposti taka-alalle. Kokonaisuudessa tämä on kuitenkin pieni kehityskohta. Uni on selkeästi kehitysaskel numero 1.

Minkälaisilla asioilla sä pidät huolta omasta hyvinvoinnistasi? Entä mikä vaatii vielä kehittämistä?

-Ronja

P.S. Kajaanilaiset huomio, FEEL FII -Hyvinointipäivä pidetään Kajaanissa lauantaina 16.2.2019. Käy lukemassa lisää täältä ja ilmoittaudu mukaan!

One thought

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s