Kuinka usein olet noussut pitkän matkan junassa jaloittelemaan tai seurannut kokouksen kulkua seisten? Kuinka usein olisit halunnut tehdä tämän, mutta sosiaalinen normi on estänyt sinua? Koko ympäröivä kulttuurimme kannustaa meitä jatkuvaan passiivisuuteen ja paikallaan oloon jopa silloin kun olemme liikkeessä. Ainut yleisesti sallittu paikka seistä on ruuhkabussi, missä et kerta kaikkiaan mahdu istumaan. Onko siis ihmekään, että tämä samanlainen passiivisuuden ihannointi jatkuu myös töissä?

Valitsemme hissin portaiden sijaan, koska muukin osa porukasta on menossa hissillä. Olet outolintu, jos päätät jättää porukan ja kulkea tuon muutaman kerroksen matkan mieluummin yksin portaita pitkin. Viikkopalaverissa istuminen ei tunnut houkuttelevalta, tai seisominen ei putkahda edes mieleesi, sillä se poikkeaa täysin totutusta. Onko sulla selkä kipeenä, kun et pysty istumaan? Saati sitten se, että käyttäisi kahvitauon ulkona käymiseen. Kysyt muuta porukkaa mukaan ja vastaukseksi saat oudoksuvia katseita ja epäröiviä ”sinne räntäsateeseenko?” -vastauksia.

Sosiaalinen kulttuuri ja sosiaalinen paine työntävät meitä väkisin kohti passiivisuutta. Vaaditaan kovaa tietoista tahdonvoimaa, jotta tältä tieltä pääsee pois. Etkä suinkaan saa saavutuksestasi aplodeja vaan lähinnä ihmettelyä ja kuiskintaa selän takana. Mutta onko asian pakko olla näin?

Työyhteisössä on valtava voima muuttaa asenteita ja käyttäytymismalleja. Jos esimiehestä lähtien kaikki kannustavat passiiviseen toimintamalliin, on vaikea pyristellä vastaan, mutta sama toimii myös toisin päin. Kun tarpeeksi moni omaksuu uuden tavan toimia, lähtee loputkin porukasta helpommin mukaan juuri sosiaalisen paineen kannustamina. Jos sinä, lukija, olet vaikuttavassa roolissa yrityksessänne, pysähdy miettimään, miten sinä omilla toimillasi kannustat muuta työyhteisöä. Oletko esimerkin näyttäjä kohti aktiivisempia toimintamalleja, vai tuetko tuttua ja turvallista passiivisuutta?

Ensimmäinen askel kohti aktiivisempaa työyhteisöä on muuttaa omaa ajatusmallia avoimemmaksi. Jos joku porukasta haluaa aktivoida omaa työpäiväänsä, älä tuomitse vaan kannusta. Asiasta ei tarvitse tehdä numeroa, vaan siihen voi suhtautua kuten mihin tahansa muuhunkin ns. normaaliin toimintatapaan.

Toinen askel: lähde spontaanisti mukaan! Ehkä portaiden nousu aina silloin tällöin tekisi sinullekin ihan hyvää tai satunnainen happihyppely kahvitauon sijaan.

Kolmas askel: tee pieniä muutoksia, joilla lisäät omaa aktiivisuuttasi päivän aikana. Kun yhä useampi lähtee oma-aloitteisesti aktivoimaan omaa arkeaan, tarttuu innostus myös muihin.

Neljäs askel: kehittäkää työyhteisölle ”oma juttu”, eli joku rutiini mikä tukee päivittäistä aktiivisuutta. Se voi olla päivän syväkyykky, lyhyt päivää aktivoiva venyttelyhetki tai vaikkapa kahvitauko seisten. Keksikää teille luonteva ja mielekäs rutiini, mihin koko työyhteisö voi osallistua.

Viides askel: älä päästä passiivisuutta hiipimään sisään! Kannustakaa yhdessä myös uusia työntekijöitä ja mahdollisia vierailijoita aktiivisempaan työskentelymalliin. Kehitelkää uusia juttuja ja tehkää aktiivisuudesta pysyvä osa työyhteisöä.

Tärkeintä on ottaa ensimmäinen askel. Kun työpaikalla on avoin suhtautuminen arjen omaehtoiseen aktivointiin, on työnteko mielekkäämpää sekä sinulle, jonka ei tarvitse ahdistua toisen aktiivisuudesta sekä sille aktiivisemmalle henkilölle, jonka ei tarvitse ahdistua muiden katseista ja kommenteista. Toisen aktiivisuus ei ole keneltäkään pois, ja jos teidän työyhteisössänne on jo muutos näin hyvin aluillaan, että joku on uskaltanut lähteä näyttämään toista tietä, miksi et lähtisi itsekin mukaan? On kaikkien ja varsinkin sinun itsesi etu, jos työn tekoa on mahdollista aktivoida. Arkemme on jo muutenkin tarpeeksi passivoivaa, joten muutama ylimääräinen askel työpäivän aikana ei tee muuta kuin hyvää.

Toki on myös töitä, missä aktiivisuutta tulee päivän aikana liiaksikin. Fyysisesti kuormittavissa töissä päivän palauttavat hetket ovat aktiivisuutta tärkeämmässä roolissa. Näidenkin kohdalla voi pysähtyä miettimään, tukeeko työkulttuuri ja työyhteisö esimerkiksi palauttavia istumahetkiä ja miten työkaverin päivittäiseen venyttelyhetkeen suhtaudutaan. Tasapaino työn kuormittavuuden ja palautumisen välillä on hyvin tärkeä. Liika kallistuminen kumpaankaan suuntaan ei pitkällä tähtäimellä palvele niin työnantajaa kuin työntekijää itseäkään.

Pidetään siis yhdessä huolta toimivasta ja kannustavasta työyhteisöstä!

-Ronja

P.S. Jos teidän työyhteisö kaipaa konkreettisia apuvälineitä työn aktivointiin ja työyhteisön kehittämiseen, käy tutustumassa meidän työhyvinvointipalveluihin täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s