Kokemuksia

MITEN ONNISTUIMME? ASIAKKAIDEMME KOKEMUKSIA PALVELUISTAMME:

Parempaa palautumista työssä ja vapaa-ajalla – workshop, Pestes Oy

Kokonaisuudesta jäi erittäin hyvä fiilis, kuten edellisellä kerrallakin ja suurella varmuudella olemme myös jatkossa teihin yhteydessä.

Villasukkatreeni, Suomen ympäristökeskus

Mielestäni ja saamani palautteen perusteella kaikki sujui erinomaisesti! Treeniin liittyvät tiedot oli annettu ennakkoon ja vältyttiin kaikelta turhalta sähläykseltä. En keksi mitään mikä olisi voinut sujua paremmin etäohjauksessa. Mahdolisia liikerajoitteita huomioitiin erinomaisesti näyttämällä eri vaihtoehtoja raskaammille liikkeille.

Kiitos Ronjalle tyhy-päivämme etätreenin suunnittelusta ja toteutuksesta. Villasukkatreeni oli oikein mainio ja kiitelty kokonaisuus!

Kotitreeniohjelma, Paula

Olen kovasti pitänyt kotitreeniohjelmastasi. Ohjelma sinänsä on saanut rinnalleen monenmoisia muitakin vaihtoehtoja (esim. joogaliikkeitä, askellustreenejä, pakaratreenejä yms.), mutta lämmittelyä olen tehnyt useammin. 10 kilon painonpudotus onnistui parissa kuukaudessa, kun painoa putosi kokonainen kilo viikossa 😄. Paino on myös pysynyt poissa. Liikkuvuus parani huomattavasi (saan taas spagaatin alas asti!), ja olen kehooni nyt hyvin tyytyväinen.

Fii Break SISÄPIIRI -yksilöityä arjen aktiovintia

Ronja on vankka liikunnan alan ammattilainen, joka vetää monipuolisia taukoliikuntatuokioita ja on aina valmis räätälöimään palveluitaan asiakkaan toiveiden ja palautteen mukaan. Yhteistyö on mutkatonta ja sujuvaa.

Tiimikisa, Valmet Automation Oy

Yhteistyö sujui erinomaisesti ja kommunikointi ennen tapahtumaa pelasi hyvin. Itse tapahtumasta pidettiin ja osallistujilla oli mukavaa. Tehtävät olivat riittävän monipuolisia ja haastavia, mutta kuitenkin jokaiselle osallistujalle sopivia ikään ja kuntoon katsomatta.

Skumppajooga, Bistro Casa Bianca / Caravan Kitchen Oy

Skumppajooga ihan mahtava aloitus virkistyspäivään, kiitos Tanjalle!

Firstbeat työkykykartoitus, Insinööritoimisto TeknoPlan Oy

Sisältö vastasi odotuksia. Työyhteisöltä tuli positiivista palautetta ja mielenkiintoa hommaa ja tuloksia kohtaan. Kokonaisuudesta jäi positiivinen ja hyvä fiilis, kaikki sujui niinkuin pitikin.

Venyttelytuokio virkistyspäivän yhteyteen, KajaPro Oy

Ulkona kauniissa säässä toteutettu jumppatuokio virkisti niin mieltä kuin kehoa. Istumatyöläisille hyvä muistutus kehonhuollon tärkeydestä. Tehokas, kokonaisvaltainen tunti. Osallistujilta nousi jopa toiveita säännöllisistä yhteisistä venyttelytuokioista.

Kiitos vetäjälle.

Herättelyä hyvinvointiin -minivalmennus, Mezzoforte Oy

Valmennus vastasi mainiosti tiimin tarpeita työstä palautumisen helpottamiseksi. Valmennukset pystyttiin toteuttamaan yllättävänkin hyvin etäyhteydellä. Suosittelen kokeilemaan!

Hyvinvointi on minussa – miten itse vaikutan omaan hyvinvointiini -luento,
Kainuun vasemmistonaiset

Luennon toteutuksessa otettiin hyvin huomioon toiveet ja rukattiin sen mukaan hyväksi paketiksi. Rakenne vaihteleva ja monipuolinen, osallistujat pystyivät hyvin ottamaan osaa keskusteluun missä vaiheessa tahansa. Lopuksi oli rentoutusharjoitus, josta kaikki pitivät erityisesti. Kaikki sujui hyvin ja joustavasti, suosittelen laajalla skaalalla joko pääohjelmaksi tai osaksi mitä tahansa liikuntaan tai hyvinvointiin liittyvää tapahtumaa.

Feel Fii – Arjen elämyksiä näytetunti, Kartanonkosken päiväkoti

Kaikki hymyilivät hyväntuulisina lähtiessä pois tunnilta. Ihana rauhoittuminen kesken kiireisen päivän. Hetki vain itselle! Kiitos myös hyvästä, rauhallisesta ohjauksesta, sait kaikki hyvin mukaan 🙂

Tämä oli loistava katko päivään. Tällainen puolituntinen oli juuri sopiva.

Feel Fii – Arjen elämyksiä näytetunti, Variston varhaiskasvatusyksikkö

Oikein kiva fiilis jäi tunnista kokonaisuudessaan, erityisesti ”ryhmätyö” osio oli hauska ja haastava.

Luova movement -tunti, Intotalo Oy

”Kiitos mahtavasta treenistä perjantaina. Oli vaikuttavat liikkeet, koko kropassa tuntui viikonlopun ajan, että jotain on tullut tehtyä. Kaikki tykkäsivät kyllä.”

Kehonhuoltovalmennus, Tikkurilan taekwondo ry

”Nyt kehonhuolto kuuluu säännölliseen viikko-ohjelmaani. Se on lisäksi mahdollistanut sen, että nyt pystyn nauttimaan myös muista liikunnallisista harrastuksistani. Suosittelen lämpimästi!” -Juha

FEEL FII -nettivalmennus

”Kiitos molemmille tästä kattavasta paketista! Nyt vain toivotaan, että tämä
kaikki hyvä jää elämään myös jatkossa minun arjessa.”

”Kiitokset monipuolisesta ja lämminhenkisestä valmennuksesta! Teillä on hyvä asenne ja juttu menossa! Tästä se lähtee!”