MITEN MINÄ TREENAAN?

Puhumme paljon liikunnan merkityksestä ja arkisista valinnoista jokapäiväisessä elämässä. Mikä on tilanne näiden puheiden takana ja mistä päivittäinen aktiivisuus koostuu? Eli miten minä treenaan?

Aloitetaan arkisesta lupauksesta, jonka tein reilu vuosi sitten. Olin ollut opiskeluiden aikana todella passiivinen, varsinkin siihen nähden, että opiskelin liikunnanohjaajaksi. En ulkoillut juuri koskaan ja saatoin viettää useitakin päiviä neljän seinän sisässä, jos vain ruokaa riitti. Autoakin käytin liiallisesti ottaen huomioon asuinkaupunkini pienen koon – lähes kaikkialle pääsee aivan hyvin lihasvoimin.

Vuoden 2018 alussa päätin, että käyn joka päivä ulkona. Oli se mikä tahansa pieni pyrähdys, mutta naama on näytettävä ulkoilmassa edes parin minuutin ajan. Tätä olen toteuttanut melko vahvalla menestyksellä yli vuoden ajan, lukuunottamatta aikaa, jolloin olin jalka kipsissä ja portaiden alas raahautuminen oli ylivoimainen suoritus. Kuitenkin jo kuntoutusjakson aikana aktivoiduin mahdollisimman nopeasti takaisin pienten ulkoilujen rytmiin.

Tänä vuonna päätin korottaa panoksia. Tavoitteenani on joka päivä ulkoilla vähintään 30 minuuttia. Ei vieläkään kuulosta paljolta, eikä pitäisi asettaa suunnattomia haasteita arjen lomassa, varsinkaan kun pääosin suunnittelen aikatauluni täysin itse. Koska tuo ulkoilu on minulle usein myös liikuntaa, vähintäänkin leppoista kävelyä, saan jo noilla minuuttimäärillä mukavasti terveysliikuntasuositusten osoittamat liikuntamäärät täyteen.

Omaa treeniviikkoani muutoin rytmittää paljon tiistai-iltojen 3h mittainen ohjaussetti. Tuolloin teen itse yhden fyysisemmän, koko kroppaa kuormittavan treenin sekä venyttelytunnin ohjatessani
niitä asiakkaille. Ohjaaminen on toki hieman erilaista fyysistä kuormitusta, kuin täysin omaan treeniin keskittyminen, koska pääpaino on asiakkaissa ja heille ohjeistuksessa. En voi kuitenkaan sanoa, etteikö tuo olisi treenaamista, sillä varsinkin uusien ohjelmien jälkeen keskiviikkoisin tuntee tehneensä lihastyötä.

Omat treenini koostuvat tällä hetkellä pääasiassa kuntosalista, lenkkeilystä, uinnista, hiihdosta ja satunnaisesta kotitreenistä. Harjoittelen myös lähes päivittäin käsillä- ja päälläseisontaa, sillä voimistelu ja kehonpainoharjoittelu innostavat itseäni päivä päivältä enemmän.

Kuntosalilla pyrin käymään 2-4 kertaa viikossa. Haluaisin käydä useamminkin, sillä nautin salitreenistä, mutta aika ei riitä ihan kaikkeen, mitä haluaisi. Salitreenissä motivoi, kun saa raudan liikkumaan ja sarjapainot nousevat. Aiemmista tavoistani poiketen, en kuitenkaan tällä hetkellä treenaa millään tietyllä ohjelmalla, vaan menen toistaiseksi fiilispohjalta. Pyrin kuitenkin käymään kaikki kropan lihasryhmät vähintään kerran viikossa läpi salitreenissä – tätä seuraan treenipäiväkirjalla, johon kirjaan jokaisen treenin ja satunnaisesti myös niiden fiiliksiä ja kropan tuntemuksia.

Tsekkaa videolta liikkuvuusharjotteita, joita käytän kuntosalitreenin lämmittelynä ja monesti myös täysin itsenäisenä harjoitteena tehden enemmän toistoja ja sarjoja.

https://videopress.com/v/89rf9U0I

 

Lihaskuntotreenin oheen tavaksi kehittyneestä kestävyysliikunnasta innostuminen on yllättänyt minut täysin, koska se on ollut asia mitä olen käytännössä inhonnut aina. Nuoruuteni vietin lentopallon parissa, jolloin räjähtävä voima ja nopeus olivat tärkeimmät kehityskohteet. Kestävyysliikunnalle ei ollut suurta paikkaa treeneissäni, lukuunottamatta harjoitusohjelmaan kuuluneita omia lenkkejä. Nuo olivat kuitenkin pikaisia pyrähdyksiä, jotka keskittyivät lentopallossa tarvittavien ominaisuuksien kehittämiseen.

Nykyisin käyn kuitenkin säännöllisesti uimassa noin joka toinen viikko, kävely- ja hölkkälenkeissä innostavat pidemmätkin kuin nuo aiemmin mainitut 30 minuutin ulkoilut ja tämän talven innostuksena on tullut hiihto. Vauhti ei missään näissä lajeissa päätä huimaa, sillä kestävyyden osalta kunnossani on roimasti kehitettävää. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä olen löytänyt liikunnan ilon myös näissä, aiemmissa inhokkilajeissani. Hiljaa hyvä tulee. Kestävyyskunto kehittyy suhteellisen nopeasti ja onkin tärkeää rakentaa tukeva pohja peruskestävyyteen, ennen kuin tekee kovatahtisempia vauhti- ja maksimikestävyystreenejä. Ehkä jonakin päivänä löydän myös juoksun ilon.

Yksi rakkauteni liikunnassa on venyttely ja jooga. Ikävää myöntää, mutta näitä lajeja laiminlyön aivan liikaa, vaikka nautin niistä suunnattomasti. Syyllistyn vähän liian usein ajatteluun, että ”aina maksimit” on paras (ja ainoa) tapa treenata ja että vain maksimaalinen kehitys on se mikä ratkaisee. Kehitystä voi tapahtua kuitenkin monella tavalla ja eri osa-alueilla, sekä fyysisen kunnon että liikunnan psyykkisen ulottuvuuden suhteen. Liikkuvuuden kehittäminen ja ylläpitäminen on todella tärkeää kehon optimaalisen toiminnan ja hyvien liikeratojen varmistamiseksi. Liikkuvuusharjoittelua toki teen muun treenin ohessa esimerkiksi lämmittelyjen yhteydessä, mutta tätä haluaisin tehdä huomattavasti enemmän.

Tässä onkin seuraava kehityskohteeni. Kehon kunnioittaminen ja huolto entistä korkeammalle prioriteettilistalla. Kokonaisuudessaan treeni- / liikuntamääräni viikon aikana pyörii viikosta vaihdellen n. 5-15 tunnin tuntumassa. Vaihtelu on suurta, sillä minulla ei ole tiettyä treenikaavaa ja ainoa selkeästi määrittävä tekijä on työskennellessä tuleva liikuntamäärä. Keskiarvollisesti liikuntamäärä on viime aikoina ollut noin 10h/vk, sisältäen nuo kevyet 30 minuutin päivittäiset ulkoilut. Tähän kuormitusmäärään suhteutettuna jokunen minuutti lisää kehonhuoltoon voisi tehdä hyvää.

Suhteessa liikuntaan olen siis kaikesta innostuja. Liikun paljolti fiiliksen mukaan, lajit vaihtelevat viikoittain ja kuukausittain sekä vuodenaikojen mukaan. Tykkään kokeilla uutta ja liikkua yhä monipuolisemmin. Yksipuolisuutta olen jo kokeillut, ja se ei ollut kropalleni (eikä mielelleni) hyväksi. Vaihtelua tulee myös liikunnan sosiaalisessa ulottuvuudessa. Useimmiten liikun yksin, käytännön syistä, sillä aina ei ole kaveria lenkkipolulle tai porukkaa pistämään pelejä pystyyn. Kuitenkin liikunnan harrastaminen yhdessä muiden kanssa tuo uutta kipinää tekemiseen, joten nautin myös siitä todella paljon.

Suosittelen muillekin – kokeile paljon uutta, jos et ole vielä löytänyt omaa tapaasi liikkua. Löydä liikunnan ilo, samalla kun huolehdit hyvinvoinnistasi.

Mahtavaa viikon jatkoa toivottaen,
Tanja

Reader Interactions

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *